Virtuaalivaluutat talouden tukena

Virtuaalivaluutat ovat olleet otsikoissa etenkin vuonna 2022. Ne luotiin valuutaksi, jota pankit ja valtiot eivät voisi hallita, vaan valuuttojen arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Virtuaalivaluutoiden toiminnasta vastaavat siitä omistavat ihmiset, ja tarkoituksena onkin toimia hajautettuna valuuttana. Niiden yhdistämisestä osaksi taloutta on jo keskusteltu kauan, ja viimeisen vuoden aikana olemme nähneet ensimmäisiä konkreettisia askelia tätä kohtaan.

Yksi virtuaalivaluutoihin liitetyistä periaatteista on tietoturva ja salaus. Vaikka aikaisemmin virtuaalivaluutat on vahvasti yhdistetty rikollisuuteen, sillä näillä suoritettavia maksuja voi olla hankalaa jäljittää. Virtuaalivaluutoiden käytössä hyödynnetään usein tietynlaisia koodeja tai avaimia, ja sinun ei tule jakaa henkilötietojasi kenellekään. Toisaalta nykypäivänä ihmiset ovat tietoisempia tietosuojastaan, joten voi olla, että tulevaisuudessa kryptovaluutat mahdollistavat yksityisemmät rahansiirrot suuremmalle osalle ihmisiä.

Tämän lisäksi kryptoihin usein yhdistetään nopeammat rahansiirrot, sekä turvallisuus. DeFi eli hajautettu talous on ollut trendinä, ja nämä uhkaavatkin perinteistä talouden mallia. DeFi:llä tarkoitetaan finanssimaailman hajautettuja rahoituspalveluita, jotka voivat mahdollistaa useamman ihmisen pääsyn pörssiin.

Nykypäivänä osaa virtuaalivaluutoista voi käyttää jo maksuvälineenä, ja katukuvasta voi toisinaan löytää Bitcoin automaatteja, josta nostaa Bitcoinejasi rahana ulos. Myös esimerkiksi Amazon ja Bestbuy tarjoavat tuotteita Bitcoinilla, tai Microsoft, joka on alkanut tarjoamaan pelejä ja sovelluksia Bitcoinilla maksaessa.

Moni sijoittaja omistaakin nykypäivänä virtuaalivaluuttoja, ja niiden sääntelystä on alettu keskustelemaan monessa eri maassa. Ensimmäinen maa, joka ilmoitti ottavansa Bitcoinin käyttöön yhtenä virallisista valuutoistaan oli El Salvador vuonna 2021. Sota nosti kryptovaluutoiden suosiota etenkin Ukrainassa. Täten myös Ukraina laillisti kryptot, ja markkinoita säätelee Ukrainan kansallinen arvopaperi – ja osakemarkkinakomissio. Myös Sveitsin kaupunki Lugano laillisti Bitcoinin maksuvälineenä.

Myös Arabiemiraatit ovat siirtyneet valmistelemaan lakeja, joiden avulla maasta tulisi kryptoystävällisempi. Suurimpana puheenaiheena on kuitenkin ollut Biden sekä Yhdysvallat. Biden kirjoitti 9 maaliskuuta sopimuksen, joka saattaa laajentaa virtuaalivaluutoiden käyttöönottoa Yhdysvalloissa.

Vaikka pitkä matka onkin vielä siihen, että virtuaalivaluutat tulisivat osaksi lähes jokaisen ihmisen päivittäistä taloudenhoitoa, saatika sitten samaan asemaan kuin Fiat valuutat nykypäivänä, on jo kymmenen vuoden aikana tapahtunut suuria askelia entistä hajautetumpaa taloutta kohti. On kuitenkin hyvä muistaa, että virtuaalivaluutat ovat hyvin uusi asia markkinoilla, ja niiden vakautetumpaan ja säänneltyyn käyttöönottoon voi mennä jopa kymmeniä vuosia.

admin