Millaiset kasinobonukset ovat pelaajien suosiossa vuonna 2022?

Nettikasinot ovat kiinnostaneet pelaajia niiden alkuajoista saakka. Ensimmäiset nettikasinot perustettiin 1990-luvun loppupuolella tietokoneiden ja internetin yleistyessä kotitalouksissa. Ensimmäisistä nettikasinoista on tultu todella pitkä matka tämän päivän kasinoihin, joissa pelejä on tuhansittain monissa eri genreissä. Näiden lisäksi alkuaikojen tönköt grafiikat ovat kehittyneet muun teknologian mukana aina vain paremmiksi ja pehmeämmiksi. Myös maksujen hitaudesta ja dokumenttien kyselystä on päästy hiljalleen eroon.

Tämä kaikki kehitys on tehnyt nettikasinoista entistä houkuttelevampia pelaajille. Samalla myös nettikasinoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Suurinta kasvu on ollut 2010-luvun jälkeen, jolloin uusia kasinoita on noussut tasaisesti. Uusia pelisivustoja ollaan nähty melkeinpä päivittäin, mutta ainakin viikoittain. Eurooppalaisilla pelimarkkinoilla yksi suurimmista kasinoiden suosion kasvun syistä on ollut Pay N Play -kasinoiden valtaisa suosio, joka on helpottanut kasinon vaihtamista entisestään.

Pelaamisen aloittaminen on uudella kasinolla ollut helppoa, eikä kasinoille tarvitse olla enää uskollinen hyvän palvelun toivossa. Myös henkilöllisyyden todentaminen hoituu uuden teknologian ansiosta uusille kasinoille välittömästi, joten senkään prosessin välttämiseksi ei vanhoilla kasinoilla tarvitse roikkua liiaksi.

Nykypäivänä tarjolla on siis todella nopeaa pelaamista, mutta nopeuden lisäksi pelaajat ovat aina arvostaneet yhtä asiaa todella paljon: kasinobonuksia. Ja koska kasinoiden välinen kilpailu on nykypäivänä niin tiukkaa, ollaan päästy siihen tilanteeseen, jossa casinot joutuvat todella kilpailemaan asiakkaistaan. Ja paras keino tuossa kilvassa pärjäämiseen ovat nimenomaan olleet bonukset, joita on tätä nykyä olemassa hyvin montaa eri sorttia.

Pelaajille löytyy esimerkiksi ilmaiskierroksia, bonusrahaa, VIP-etuja sekä cashbackia. Kierrätysvapaatbonukset ovat myös yleistyneet todella paljon ja niistä onkin tullut yhtiä pelaajien suosikkeja, sillä niiden avulla voi kotiuttaa käytännössä varmat voitot kotiin.

Ovatko kaikki kasinobonukset kuitenkaan yhtä kannattavia ja mitkä kaikki kasinobonukset tarkalleen ottaen ovatkaan pelaajien mieleen? Tässä artikkelissa annamme kuvaa vuoden 2022 parhaista kasinobonuksista.

Erilaisia bonuksia on vaikka millä mitalla

Bonuksista puhuttaessa on syytä mainita, että yksiselitteisesti kaikille pelaajille parasta bonusta on lähes mahdoton määrittää, sillä ihmiset pitävät erilaisista bonuksista ja eduista. Toiset tahtovat saada talletuksilleen mahdollisimman paljon vastinetta, kun taas toiset haluavat kokeilla tuuriaan satunnaisten ilmaiskierrosten avulla. Osa pelaajista ei taas halua käyttää lainkaan omaa rahaa pelaamiseen, jonka vuoksi he suosivatkin vain ilmaisia kasinobonuksia.

Ohessa on lista siitä, millaisia bonuksia kasinoilla on yleensä tarjolla:

  • Non-sticky bonukset
  • Talletusvapaat bonukset
  • Talletusbonukset
  • Kierrätysvapaat bonukset
  • Cashback bonukset
  • Reload-bonukset
  • High roller -bonukset
  • Ilmaista pelirahaa

Eri bonuslaatuja vertaillessa on syytä muistaa, että ne voivat olla keskenään hyvinkin samanlaisia. Esimerkiksi kaikkia yllä mainittuja bonuksia, paitsi talletusvapaita bonuksia, yhdistää se, että niihin tarvitaan talletus. Toisekseen lähes kaikkia yllä mainittuja bonuksia voidaan jakaa niin bonusrahan kuin esimerkiksi ilmaiskierrosten muodossa. Tärkeintä on kuitenkin hyödyntää ne itselle mieluisimmat edut ja pitää huoli siitä, että ne ovat varustettu pelaajaystävällisillä ehdoilla.

Käydäänpäs seuraavaksi läpi niitä kaikkein yleisimpiä ja suosituimpia kasinobonuksia:

Non-sticky bonus

Non-sticky bonuksella tarkoitetaan bonusta, jossa omaa rahaa ei ole sidottu bonusrahaan. Eli pelaajan hyväksyessä non-sticky bonuksen, hän aloittaa pelit omalla rahallaan. Tällöin omalla rahalla saadut voitot saa pitää, eikä niihin sisälly mitään bonusten normaaleita vaatimuksia. Kuitenkin, jos pelaajalla ei ole tuuri kohdillaan ja tili päätyy nollille, pääsee hän yrittämään vielä uutta nousua bonusrahan turvin. Tämä on ehdottomasti yksi markkinoiden parhaista bonustyypeistä. Rahalleen saa siis vastinetta periaatteessa kahden pelikerran edestä.

Talletusvapaat bonukset

Talletusvapaat bonukset ovat nimensä mukaisesti bonuksia, joihin pelaajan ei tarvitse tehdä omaa talletusta. Näitä bonuksia tarjotaan monesti kasinoilla, jotka vaativat rekisteröitymisen. Ne ovat osa tervetuliaispakettia, jolla pelaaja pääsee kokeilemaan kasinon valikoimaa ennen oman rahan tallettamista. Näitä bonuksia jaetaan normaalisti ilmaiskierroksina, mutta osa kasinoista tarjoaa myös tietyn rahasumman. Nämä ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia bonuksia, jos pelaaminen kasinoilla kiinnostaa edes himpun verran.

Talletusbonukset

Talletusbonus on ehdottomasti yksi markkinoiden yleisimmistä bonustarjouksista, mitä nettikasinoilla tulee vastaan. Talletusbonus on kaikkein yleisimmin sellaisessa muodossa, jossa oman talletuksen päälle saa tietyn summan bonusrahaa tiettyyn maksimisummaan saakka. Talletusbonus on yleisyytensä takia eniten käytetty bonus. Näiden bonusten avulla pelaaja saa koettaa onneaan enemmän kuin pelkällä omalla rahalla. Bonuksiin kuitenkin liittyy monesti kierrätysvaatimus eli tiettyjä ehtojakin nämä bonukset sisältävät.

Kierrätysvapaat bonukset

Kierrätysvapaa bonus on talletusvapaiden bonusten lisäksi ehdottomasti kokeilemisen arvoinen bonus. Kierrätysvapaita bonuksia tarjotaan monesti tervetuliaistarjousten yhteydessä. Hyvällä tuurilla pelaaja voi voittaa isonkin summan rahaa, joka maksetaan pelitilille suoraan käteisenä. Nämä rahat ovat heti kotiuttamiskelpoisia, joten tällaisen tarjouksen löytäessään on ehdottomasti kokeiltava onneaan. Kierrätysvapaita bonuksia saatetaan joskus jaa myös vanhojen pelaajien aktivoinnin yhteydessä, mutta tämä riippuu täysin kasinosta.

Cashback bonukset

Cashback bonuksella tarkoitetaan bonusta, jonka suuruus määräytyy pelaajan häviämien rahojen summan mukaan. Monesti kasinot ilmoittavat cashback-prosentin, jonka mukaan mahdollinen bonus määräytyy. Mikäli pelaaja häviää bonuksen kertymisen aikana, saa hän määräpäivänä hävityn summan cashback-prosentin verran takaisin joko bonusrahana tai käteisenä.

Parhaat kasinobonukset 2022 sisältävät selkeät ehdot

Vaikka kaikki edellä mainitut bonukset edustavat bonustarjonnan parhaita palasia, on syytä pitää mielessä, miten bonuksen hyvyys määrittyy. Monet pitävät mahdollisimman suurista bonuksista. Eli, mitä enemmän rahaa saa oman talletuksen lisäksi, sitä parempi. Monesti kuitenkin pienemmällä bonuksella jää todennäköisemmin voitolle. Tämä johtuu siitä, että pienemmillä bonuksilla on yleisesti ottaen huomattavista kevyemmät vaatimukset kuin isommilla.

Tärkein ehto kasinobonuksen selkeydelle on kierrätysvaatimus. Mitä pienempi kierrätysvaatimus bonuksella on, sitä parempi. Kierrätysvaatimuksella tarkoitetaan niin sanotusti bonuksen läpi pelaamista. Eli pelaajan pitää panostaa tietyn verran, että rahat voi kotiuttaa pankkitilille.

Jokaisella bonuksella on myös liuta ehtoja, jotka täytyy pitää mielessä bonusta valitessaan ja varsinkin bonusrahalla pelatessaan. Bonusehtojen ja sääntöjen rikkominen voi johtaa bonuksen menettämiseen ja ikävään yllätykseen kesken pelihetken. Jokaisen bonuksen kohdalla onkin syytä tutustua ehtoihin erikseen, sillä bonusten ehdot vaihtelevat valtaisasti kasinoiden välillä.

Bonukset eivät ole tapa ansaita rahaa

Bonukset ovat ensisijaisesti kasinoiden keino markkinoida omaa tuotettaan kuluttajille. Suomessa julkinen mainostaminen on uhkapelien osalta kielletty, mutta bonustarjouksia on silti helppo löytää verkosta. Suomessa nettikasinot ovat esimerkiksi valjastaneet kuuluisia some-persoonia markkinoimaan omaa tuotettaan. Markkinointi tapahtuu juurikin bonusten avulla.

Bonusten ei koskaan tulekaan olla tapa ansaita rahaa. Käytännössä jokaiseen bonukseen liittyy ehtoja, jotka ovat lähtökohtaisesti aina kasinoiden puolella, poikkeuksena tietysti kierrätysvapaat bonukset. Toki sekin vaatii pelaajan rekisteröitymisen kasinolle. Bonuksia metsästäessä kannattaakin olla tarkkana, että pelaaminen ei riistäydy käsistä ja ettei tule koskaan pelanneeksi enemmän kuin oli alun perin tarkoitus.

Benedict Koen